 | Roomassa, 15. maaliskuuta 2020 Herra on minun valoni ja apuni, ketä minä pelkäisin? Herra on minun elämäni turva, ketä siis säikkyisin? Kun vaara uhkaa, hän ottaa minut majaansa. Hän antaa minulle suojan teltassaan (PS. 27:1,5) |
Rakkaat dominikaanisen perheen sisaret ja veljet,
Kuten tiedätte, Kiinan jälkeen erityisesti Italia kärsii pahoin covid-19 – viruksesta. Muutama dominikaanisessa perheessä maan pohjoisosassa on saanut tartunnan. Jatkakaamme rukousta kaikkien sairaiden, heistä huolehtivien ja kaikkien niiden puolesta, jotka etsivät parhaansa mukaan keinoja voittaa pandemia ja sen haitalliset vaikutukset.
Yhdessä täällä Santa Sabinassa (dominikaanien pääkirkko suom. huom.) olevien sisarten ja veljien kanssa tahdon osoittaa teille solidaarisuuden sanat eleenä keskinäisestä läheisyydestämme tänä aikana, jolloin yhteinen hyvä edellyttää ”sosiaalista etäisyyden ottamista”. Kutsumuksemme on rakentaa yhteyttä (communion), mutta tämän kriisin aikana huomaamme antautuvamme eristäytyneisyydelle. Niin paradoksaaliselta kuin se saattaakin näyttää, pitämällä etäisyyttä osoitamme todella välittävämme toinen toisistamme, koska haluamme pysäyttää uuden coronaviruksen välittymisen eteenpäin. Virus on vaatinut monien hengen ja vaarantanut lukemattomien ihmisten elämän sekä toimeentulon ympäri maailmaa. Emme pidä etäisyyttä, koska pitäisimme veljeämme tai sisartamme potentiaalisina viruksen kantajana – tai pelkäisimme itse tulevamme sairaaksi- vaan siksi, että haluamme auttaa katkaisemaan viruksen tartuntaketjun.
Terveydenhoitojärjestelmän tullessa ylikuormitetuksi, kuten on tapahtunut pohjois-Italiassa, terveydestämme vastaavat on pakotettuja tekemään vaikeita eettisiä päätöksiä – asetettaisiinko potilaista iäkkäämmän etusijalle nuorempi, jolla on lähtökohtaisesti pidempi elinajanodote? Me toivomme ja rukoilemme, että estäisimme tämän tapahtumasta missään tekemällä kaiken voitavamme haitallisen sairauden laajemmalle leviämisen pysäyttämiseksi. Täällä Italiassa, kuten monissa muissakin maissa (ei koske Suomea tällä hetkellä 16.32020), on tuskallista, ettemme voi julkisesti viettää Eukaristiaa, yhteyden sakramenttia, jota ihmiset erityisesti nyt eristyneisyyden takia tarvitsevat. Ja silti meidän täytyy kestää tämä kärsimys inhimillisen solidaarisuuden ja yhteyden hengessä, sillä ”Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet" (1. Kor 12:26).
Tänä quarantena en quaresima -aikana (karanteeni 40 päivän paastossa suom. huom.) meitä kutsutaan pysähtymään ja mietiskelemään Jumalan läheisyyttä meihin. Julkisen jumalanpalveluksen ollessa keskeytettynä uskovien hyvinvoinnin tähden tulemme erityisen tietoisiksi hengellisen yhteyden (communion) tärkeydestä. Näissä paikoissa ihmiset kokevat ikään kuin pidennetyn pyhä lauantain (pitkäperjantaita seuraava lauantai suom. huom.), jolloin ”Kirkko pidättäytyy Eukaristian vietosta” ja mietiskelee Herran kärsimystä odottaen hänen ylösnousemustaan (Paschale Solemnitatis, 73-75). Kokemuksellisella tavalla meitä muistutetaan Eukaristian nälästä, jota veljemme ja sisaremme kokevat kaukaisilla alueilla, jossa messuun voi osallistua vain kerran tai kaksi vuodessa. Nyt, enemmän kuin koskaan ennen, meidän on löydettävä keinoja eristyneisyyden murtamiseen, rakkauden Evankeliumin ja yhteyden saarnaamiseen ”digitaalisella maanosalla” (ACG Biên Hòa 2019, 135-138). Meidän on muistutettava ihmisiä, että Jeesus pysyy meidän lähellämme, vaikka meillä on Elämän leivän nälkä.
Sallikaa minun muistuttaa siitä, minkä tiedämme sydämemme syvyyksissä. Jos haluamme saarnata evankeliumia ihmisille, meidän on oltava lähellä heitä! Meidän on ylitettävä kielelliset, kulttuuriset ja jopa ideologiset rajat levittääksemme Jumalan sanaa. Sitä vastoin jos haluamme estää jotakin pahaa, kuten coronavirusta leviämästä, meidän on pidettävä etäisyyttä, vältettävä henkilökohtaista kohtaamisesta, koska jokainen lähikontakti saattaa mahdollistaa tartunnan laajenemisen.
Nykyinen pandemia osoittaa selvästi, että jonkin asian leviäminen edellyttää henkilökohtaista läheisyyttä ja kohtaamista. Kun kriisi on ohi, älkäämme unohtako opetusta: jos haluamme Evankeliumin leviävän maallistuneessa maailmassamme, sama henkilökohtainen kohtaaminen ja läheisyys ovat välttämättömiä. Minä toivon ja rukoilen, että opintokeskuksemme, seurakuntamme ja muut apostoliset yksikkömme jatkaisivat tulemistaan ”lentokentäksi”, eli risteyskohdiksi, joissa ihmiset syventävät ymmärrystään ja uskoaan. Näin myös he voivat myönteisesti ”tartuttaa” kaikki mukaansatempaavalla Evankeliumin ilolla.
Jatkamme rukousta sairaiden ja heitä hoitavien puolesta. Jopa yksinäisyydessämme Jumala on meitä lähellä. Emmekä koskaan ole todella yksin, koska kuulumme kaikki Kristuksen ruumiiseen.
Veljenne,
fr. Gerard Francisco P. Timoner III, OP
Sääntökunnan mestari
Yhdessä täällä Santa Sabinassa (dominikaanien pääkirkko suom. huom.) olevien sisarten ja veljien kanssa tahdon osoittaa teille solidaarisuuden sanat eleenä keskinäisestä läheisyydestämme tänä aikana, jolloin yhteinen hyvä edellyttää ”sosiaalista etäisyyden ottamista”. Kutsumuksemme on rakentaa yhteyttä (communion), mutta tämän kriisin aikana huomaamme antautuvamme eristäytyneisyydelle. Niin paradoksaaliselta kuin se saattaakin näyttää, pitämällä etäisyyttä osoitamme todella välittävämme toinen toisistamme, koska haluamme pysäyttää uuden coronaviruksen välittymisen eteenpäin. Virus on vaatinut monien hengen ja vaarantanut lukemattomien ihmisten elämän sekä toimeentulon ympäri maailmaa. Emme pidä etäisyyttä, koska pitäisimme veljeämme tai sisartamme potentiaalisina viruksen kantajana – tai pelkäisimme itse tulevamme sairaaksi- vaan siksi, että haluamme auttaa katkaisemaan viruksen tartuntaketjun.
Terveydenhoitojärjestelmän tullessa ylikuormitetuksi, kuten on tapahtunut pohjois-Italiassa, terveydestämme vastaavat on pakotettuja tekemään vaikeita eettisiä päätöksiä – asetettaisiinko potilaista iäkkäämmän etusijalle nuorempi, jolla on lähtökohtaisesti pidempi elinajanodote? Me toivomme ja rukoilemme, että estäisimme tämän tapahtumasta missään tekemällä kaiken voitavamme haitallisen sairauden laajemmalle leviämisen pysäyttämiseksi. Täällä Italiassa, kuten monissa muissakin maissa (ei koske Suomea tällä hetkellä 16.32020), on tuskallista, ettemme voi julkisesti viettää Eukaristiaa, yhteyden sakramenttia, jota ihmiset erityisesti nyt eristyneisyyden takia tarvitsevat. Ja silti meidän täytyy kestää tämä kärsimys inhimillisen solidaarisuuden ja yhteyden hengessä, sillä ”Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet" (1. Kor 12:26).
Tänä quarantena en quaresima -aikana (karanteeni 40 päivän paastossa suom. huom.) meitä kutsutaan pysähtymään ja mietiskelemään Jumalan läheisyyttä meihin. Julkisen jumalanpalveluksen ollessa keskeytettynä uskovien hyvinvoinnin tähden tulemme erityisen tietoisiksi hengellisen yhteyden (communion) tärkeydestä. Näissä paikoissa ihmiset kokevat ikään kuin pidennetyn pyhä lauantain (pitkäperjantaita seuraava lauantai suom. huom.), jolloin ”Kirkko pidättäytyy Eukaristian vietosta” ja mietiskelee Herran kärsimystä odottaen hänen ylösnousemustaan (Paschale Solemnitatis, 73-75). Kokemuksellisella tavalla meitä muistutetaan Eukaristian nälästä, jota veljemme ja sisaremme kokevat kaukaisilla alueilla, jossa messuun voi osallistua vain kerran tai kaksi vuodessa. Nyt, enemmän kuin koskaan ennen, meidän on löydettävä keinoja eristyneisyyden murtamiseen, rakkauden Evankeliumin ja yhteyden saarnaamiseen ”digitaalisella maanosalla” (ACG Biên Hòa 2019, 135-138). Meidän on muistutettava ihmisiä, että Jeesus pysyy meidän lähellämme, vaikka meillä on Elämän leivän nälkä.
Sallikaa minun muistuttaa siitä, minkä tiedämme sydämemme syvyyksissä. Jos haluamme saarnata evankeliumia ihmisille, meidän on oltava lähellä heitä! Meidän on ylitettävä kielelliset, kulttuuriset ja jopa ideologiset rajat levittääksemme Jumalan sanaa. Sitä vastoin jos haluamme estää jotakin pahaa, kuten coronavirusta leviämästä, meidän on pidettävä etäisyyttä, vältettävä henkilökohtaista kohtaamisesta, koska jokainen lähikontakti saattaa mahdollistaa tartunnan laajenemisen.
Nykyinen pandemia osoittaa selvästi, että jonkin asian leviäminen edellyttää henkilökohtaista läheisyyttä ja kohtaamista. Kun kriisi on ohi, älkäämme unohtako opetusta: jos haluamme Evankeliumin leviävän maallistuneessa maailmassamme, sama henkilökohtainen kohtaaminen ja läheisyys ovat välttämättömiä. Minä toivon ja rukoilen, että opintokeskuksemme, seurakuntamme ja muut apostoliset yksikkömme jatkaisivat tulemistaan ”lentokentäksi”, eli risteyskohdiksi, joissa ihmiset syventävät ymmärrystään ja uskoaan. Näin myös he voivat myönteisesti ”tartuttaa” kaikki mukaansatempaavalla Evankeliumin ilolla.
Jatkamme rukousta sairaiden ja heitä hoitavien puolesta. Jopa yksinäisyydessämme Jumala on meitä lähellä. Emmekä koskaan ole todella yksin, koska kuulumme kaikki Kristuksen ruumiiseen.
Veljenne,
fr. Gerard Francisco P. Timoner III, OP
Sääntökunnan mestari
(suomennos englannista veli Gabriel, OP, ap. teksti www.op.org)
RSS Feed
