Studium Catholicum – keskiajan dominikaaniperinteen jatkaja
Satu Lehtonen
|
Studium Catholicum on Helsingissä sijaitseva dominikaanien sääntökunnan kulttuurikeskus, jossa toimii katoliseen teologiaan erikoistunut kirjasto. Dominikaanit tulivat Suomeen uudelleen vuonna 1949 – 700 vuoden kuluttua ensimmäisestä Suomeen saapumisesta. Kulttuurikeskus ja kirjasto aloittivat toimintansa vuonna 1950 Bulevardilla Vanhankirkon puiston vieressä. Avajaisjuhla pidettiin 15. marraskuuta samana vuonna. Kirjasto käsitti tuolloin noin 3000 nidettä.
|
|
Ordo fratrum praedicatorum
Dominikaanien eli saarnaajaveljien (Ordo fratrum praedicatorum, O.P.) sääntökunnan perusti Toulousessa katalonialainen Dominicus de Guzman (1170-1231), kun hän pyrki käännyttämään Etelä-Ranskassa kerettiläisiksi katsottuja kataareja. Paavi vahvisti tämän kerjäläisveljistöihin kuuluvan sääntökunnan vuonna 1216. Dominicus halusi korostaa henkilökohtaista köyhyyttä, kuuliaisuutta, opiskelua ja saarnaamista. Uutta vanhoihin sääntökuntiin nähden oli luopuminen luostarikeskeisyydestä. Veljet vaelsivat kaupungista toiseen saarnaamassa ja opettamassa.
Dominikaanit olivat erikoistuneet katolisen opin levittämiseen ja puolustamiseen. Tästä seurasi kirjatiedon arvostaminen. Opiskelulla, varsinkin dogmatiikan ja filosofian, oli tärkeä merkitys. Konventeissa aloittelevat veljet saivat opetusta omilta lehtoreilta ja kaikissa konventeissa oli myös oma kirjastonsa ja kirjastonhoitajansa, librarius, sekä kirjaston kirjojen jäljentämisestä huolehtinut procuratur scriptorum. (Gardberg 2005, 41) Näin oli varmaankin myös Turussa. Opintoja jatkettiin eri puolilla Eurooppaa studium generaleissa, mitä nimitystä yliopistoista käytettiin keskiajalla.
Heti sääntökunnan perustamista seuraavana vuotena veljiä alkoi opiskella kahdessa huomattavimmassa yliopistokaupungissa, Pariisissa ja Bolognassa. Sääntökunta jaettiin hallinnollisesti kolmeen tasoon: Ylimmällä tasolla oli yleiskapituli, jonka kokoontumisiin osallistuivat provinssien edustajat. Seuraavalla tasolla olivat alueelliset provinssit, joista Tanskan mukaan nimetty Dacia käsitti Pohjoismaat. (Kari 2004, 128-130) Nimitys on säilynyt. Nykyisinkin Pohjoismaiden dominikaanit kokoontuvat kerran vuodessa johonkin pohjoismaahan Dacia-päiville. Samoin keskiajalla Tanskaan kuuluneessa Lundissa, jossa oli merkittävä dominikaanikonventti, on jälleen aktiivisesti toimiva dominikaaniluostari. Kolmannen tason muodostivat yksittäiset konventit. Turkuun perustettu dominikaanikonventti oli yksi näistä. Sääntöjen mukaan konventissa tuli asua vähintään 12 veljeä. Pienempiä yksiköitä kutsuttiin taloiksi, domus. Nykyisin Helsingissä toimiva yhteisö on tällainen.
Dominikaanit olivat erikoistuneet katolisen opin levittämiseen ja puolustamiseen. Tästä seurasi kirjatiedon arvostaminen. Opiskelulla, varsinkin dogmatiikan ja filosofian, oli tärkeä merkitys. Konventeissa aloittelevat veljet saivat opetusta omilta lehtoreilta ja kaikissa konventeissa oli myös oma kirjastonsa ja kirjastonhoitajansa, librarius, sekä kirjaston kirjojen jäljentämisestä huolehtinut procuratur scriptorum. (Gardberg 2005, 41) Näin oli varmaankin myös Turussa. Opintoja jatkettiin eri puolilla Eurooppaa studium generaleissa, mitä nimitystä yliopistoista käytettiin keskiajalla.
Heti sääntökunnan perustamista seuraavana vuotena veljiä alkoi opiskella kahdessa huomattavimmassa yliopistokaupungissa, Pariisissa ja Bolognassa. Sääntökunta jaettiin hallinnollisesti kolmeen tasoon: Ylimmällä tasolla oli yleiskapituli, jonka kokoontumisiin osallistuivat provinssien edustajat. Seuraavalla tasolla olivat alueelliset provinssit, joista Tanskan mukaan nimetty Dacia käsitti Pohjoismaat. (Kari 2004, 128-130) Nimitys on säilynyt. Nykyisinkin Pohjoismaiden dominikaanit kokoontuvat kerran vuodessa johonkin pohjoismaahan Dacia-päiville. Samoin keskiajalla Tanskaan kuuluneessa Lundissa, jossa oli merkittävä dominikaanikonventti, on jälleen aktiivisesti toimiva dominikaaniluostari. Kolmannen tason muodostivat yksittäiset konventit. Turkuun perustettu dominikaanikonventti oli yksi näistä. Sääntöjen mukaan konventissa tuli asua vähintään 12 veljeä. Pienempiä yksiköitä kutsuttiin taloiksi, domus. Nykyisin Helsingissä toimiva yhteisö on tällainen.
Pyhän Olavin dominikaanikonventti
Suomen keskiajan lähteitä on säilynyt heikosti. Tulipalot, ryöstöretket ja Kustaa Vaasan kirkon omaisuuden takavarikointi valtiolle uskonpuhdistuksen yhteydessä hävittivät tehokkaasti niin asiakirjoja kuin käsikirjoituksia. Turun dominikaanikonventti tuhoutui tulipaloissa täysin vuosina 1428 ja 1537.
Sigtunan dominikaanien annaaleista löytyy lyhyt maininta: ”1249 venit conventus Finlandiam” (vuonna 1249 konventti saapui Suomeen). Oletettavasti konventti aloitti toimintansa ensin Koroisissa, missä tuolloin oli piispanistuin. Konventin historiasta ensimmäisten vuosikymmenien ajalta tiedetään vähän. Turku mainitaan ensimmäisen kerran konventin paikkana 1309, ”conventus Aboensis ordinis predicatorum”. Konventti omistettiin Pyhälle Olaville, mutta ensimmäisen kerran tämä maininta löytyy vasta vuodelta 1430. (Gardberg 2005, 46-47)
Sigtunan dominikaanien annaaleista löytyy lyhyt maininta: ”1249 venit conventus Finlandiam” (vuonna 1249 konventti saapui Suomeen). Oletettavasti konventti aloitti toimintansa ensin Koroisissa, missä tuolloin oli piispanistuin. Konventin historiasta ensimmäisten vuosikymmenien ajalta tiedetään vähän. Turku mainitaan ensimmäisen kerran konventin paikkana 1309, ”conventus Aboensis ordinis predicatorum”. Konventti omistettiin Pyhälle Olaville, mutta ensimmäisen kerran tämä maininta löytyy vasta vuodelta 1430. (Gardberg 2005, 46-47)
|
Turun dominikaanikonventilla oli ympäristöönsä suuri sivistyksellinen vaikutus. Suomestakin veljet lähtivät opiskelemaan ulkomaille ja kulttuurivaihtoa toivat myös ulkomailta Suomeen tulleet veljet. Varhaisin tieto suomalaisen opiskelusta ulkomailla on vuodelta 1291, jolloin dominikaaniveli Petrus Dacus lähetettiin opiskelemaan logiikkaa Skåneen. Varhaisin maininta lehtorista on vuodelta 1328 ja oletettavasti 1400-luvun alussa Pyhän Olavin konventissa on toiminut yhtä aikaa kaksi lehtoria. (Nuorteva 1999, 40-41) Opillinen korkea taso antaa oletuksen, että myös kirjastoa on hoidettu hyvin. Kirkollisessa elämässä dominikaanien vaikutus näkyi varsinkin liturgiassa ja muutenkin hengellisen elämän kehityksessä. Veljet saarnasivat matkoillaan suomeksi. Näin tapahtui siis jo ennen Agricolaa! Turun hiippakunnassa otettiin 1300-luvulla käyttöön dominikaaninen liturgia – ainoana katolisen kirkon piirissä Saksalaisen ritarikunnan ohella. Useat piispat olivat dominikaaneja: jo piispa Tuomas ennen konventin perustamista ja vielä Martti Skytte, joka oli ensimmäinen uskonpuhdistuksen jälkeinen piispa, oli vanha dominikaani. (Gallén 1977, 103) Dominikaanit olivat pitkään ainoa sääntökunta Suomessa. Toinen dominikaanikonventti perustettiin Viipuriin vuonna 1392. Fransiskaanit - toinen kerjäläisveljeskunta - tulivat Suomeen vasta seuraavalla vuosisadalla. Samoin Naantalin birgittalaisluostari, jonka kirjastosta kehittyi keskiajan lopulla Suomen oloissa merkittävä, aloitti toimintansa vasta 1400-luvulla. Turun dominikaani-konventti lakkautettiin vuonna 1536 ja toiminta päättyi lopullisesti seuraavana vuotena Turun paloon, joka tuhosi kokonaan myös konventtirakennukset. (Gallén 1931, 108-112; Heikkilä ja Lehmijoki-Gardner 2002, 360-364)
|
+ S'·FRATRVM·
PREDICATORVM· FILLANDIE·: Pyhän Olavin dominikaanikonventin sinetti |
Missale Aboense vuodelta 1488. Studium Catholicumissa on kirjan näköispainos, jota voi kirjastossa selailla. Napsauta kuvaa, niin näet sen suurempana.
Pyhän Olavin konventin kirjastosta ei paljon tiedetä. Veljet tarvitsivat joka tapauksessa kirjoja niin liturgisiin toimituksiin, opiskeluun kuin hengellisen elämän syventämiseen. Piispa Tuomas oli lahjoittanut kirjojaan Sigtunan dominikaanikonventille. Yhden käsikirjoituksen loppuun on luetteloitu yhteensä 58 luultavasti Pariisista ostetun käsikirjoituksen tiedot. Ei tiedetä, olivatko nämä teokset hänellä mukana Suomessa. Olisiko hän jättänyt joitakin Turkuun vai lahjoittanut kaikki Sigtunaan? Olisiko niitä kopioitu Turussa? Käsikirjoituksia kopioitiin joka tapauksessa. Pecia-järjestelmä, jonka ansiosta kirjoitusten jäljentäminen oli tehokkaampaa, oli jo käytössä ennen vuotta 1248. (Mäkinen 2008, luentomoniste) Kokoelmissa oli missaaleja, breviaarioita, graduaaleja, lektionaareja ja muita liturgisia teoksia. Ulkomailla opiskelleet veljet toivat tullessaan ostamiaan kirjoja. Varmaan teologisten teosten joukossa oli skolastiikkaa ja kommentaareja. Voisi olettaa, että Suomeenkin olisi tuotu dominikaaniveli Tuomas Akvinolaisen teoksia. Turun hiippakuntaa varten tehty messukirja, Missale Aboense, noudatti dominikaanien messuperinnettä. Tämä ainoa suomalainen inkunaabeli painettiin Lyypekissä vuonna 1488.
Muita suomalaisia tunnettuja keskiaikaisia teoksia ovat Turun hiippakunnan messulaulukirja Graduale Aboense 1300-1400 -lukujen vaihteesta, 1440-luvulla koottu Codex Aboensis, jossa oli lakeja ja pyhimyskalenteri, ja tärkein keskiajan lähdekirja, Turun tuomiokirkon Mustakirja, Registrum Ecclesiae Aboensis, johon alettiin 1474 koota aina 1200-luvun puolivälistä saakka säilyneitä lähinnä tuomiokirkkoon liittyviä asiakirjoja. Kokoelmasta löytyy asiakirja, ehkä useampikin, jossa toisena osapuolena on dominikaanikonventti. Siellä on esimerkiksi seuraava vuodelta 1331 oleva asiakirja: Kaniken Olof och predikarebrödernes i Åbo prior, Johan Larsson… (Registrum Ecclesiae Aboensis 1996, 43). Kopiota asiakirjasta varmaan säilytettiin konventissakin. Graduale Aboensesta tiedetään, ettei sitä ole tehty Turun dominikaanikonventille vaan se on tarkoitettu jonkin seurakunnan käyttöön (Taitto 2002, 6).
Yhtään Pyhän Olavin konventin kirjastonhoitajaa ei tiedetä nimeltä. Nimeltä tunnetaan muutamia prioreita ja kolme lehtoria (Gardberg 2005, 56-58). Pienemmissä konventeissa virkoja on yhdistetty ja ehkä näin on ollut jossain vaiheessa Turussakin. Joku veli on joka tapauksessa aina ollut vastuussa kirjaston kokoelmista.
Kun dominikaanien toiminta oli päättynyt, jäljelle jääneitä ja tulipalosta mahdollisesti pelastuneita käsikirjoituksia on saattanut kulkeutua eri seurakuntiin eikä alkuperää pystytä selvittämään. Suurin osa Suomen keskiaikaisista käsikirjoituksista hajosi fragmenteiksi, kun pergamenttikirjat revittiin uskonpuhdistuksen jälkeen voudintilien kansiksi. Fragmentit säilyivät piilossa tilikirjojen sisällä useamman vuosisadan, kunnes ne 1900-luvun alussa löydettiin uudelleen tutkimusmielessä (Helgerånet 1993, 7). Tutkimustyö on kesken. Teoksia kootaan, mutta tiedon sirpaleista on vaikea selvittää esimerkiksi käsikirjoitusten alkuperäistä omistajaa.
Muita suomalaisia tunnettuja keskiaikaisia teoksia ovat Turun hiippakunnan messulaulukirja Graduale Aboense 1300-1400 -lukujen vaihteesta, 1440-luvulla koottu Codex Aboensis, jossa oli lakeja ja pyhimyskalenteri, ja tärkein keskiajan lähdekirja, Turun tuomiokirkon Mustakirja, Registrum Ecclesiae Aboensis, johon alettiin 1474 koota aina 1200-luvun puolivälistä saakka säilyneitä lähinnä tuomiokirkkoon liittyviä asiakirjoja. Kokoelmasta löytyy asiakirja, ehkä useampikin, jossa toisena osapuolena on dominikaanikonventti. Siellä on esimerkiksi seuraava vuodelta 1331 oleva asiakirja: Kaniken Olof och predikarebrödernes i Åbo prior, Johan Larsson… (Registrum Ecclesiae Aboensis 1996, 43). Kopiota asiakirjasta varmaan säilytettiin konventissakin. Graduale Aboensesta tiedetään, ettei sitä ole tehty Turun dominikaanikonventille vaan se on tarkoitettu jonkin seurakunnan käyttöön (Taitto 2002, 6).
Yhtään Pyhän Olavin konventin kirjastonhoitajaa ei tiedetä nimeltä. Nimeltä tunnetaan muutamia prioreita ja kolme lehtoria (Gardberg 2005, 56-58). Pienemmissä konventeissa virkoja on yhdistetty ja ehkä näin on ollut jossain vaiheessa Turussakin. Joku veli on joka tapauksessa aina ollut vastuussa kirjaston kokoelmista.
Kun dominikaanien toiminta oli päättynyt, jäljelle jääneitä ja tulipalosta mahdollisesti pelastuneita käsikirjoituksia on saattanut kulkeutua eri seurakuntiin eikä alkuperää pystytä selvittämään. Suurin osa Suomen keskiaikaisista käsikirjoituksista hajosi fragmenteiksi, kun pergamenttikirjat revittiin uskonpuhdistuksen jälkeen voudintilien kansiksi. Fragmentit säilyivät piilossa tilikirjojen sisällä useamman vuosisadan, kunnes ne 1900-luvun alussa löydettiin uudelleen tutkimusmielessä (Helgerånet 1993, 7). Tutkimustyö on kesken. Teoksia kootaan, mutta tiedon sirpaleista on vaikea selvittää esimerkiksi käsikirjoitusten alkuperäistä omistajaa.
Uusi tuleminen
Nykyinen sijainti on Ritarikadulla.
Vuonna 1946 Pyhä Istuin päätti perustaa Helsinkiin dominikaanien sääntökunnan alaisen tutkimus- ja kulttuurikeskuksen. Dominikaanit aloittivat toiminnan uudelleen Suomessa vuonna 1949. Seuraavana vuonna perustettiin Studium Catholicum –säätiö huolehtimaan keskuksen toiminnasta. Keskukseen tuli tilat kirjastolle, kappeli ja asuintilat. Studiumin alkuvaiheissa suurena tukena oli Academicum Catholicum (AC), joka koostui tuohon aikaan vielä kokonaan suomenruotsalaisesta sivistyneistöstä. Tärkeitä tukihenkilöitä olivat varsinkin Jarl Gallén ja Göran Stenius. Syksyllä 1945 kuolleen isä Wilfrid von Christiersonin, joka oli ollut AC:n moderaattori, kirjakokoelmasta tuli osa Studiumin kirjastoa. (Vuorela 1989, 323) Toinen kirjaston alkukokoelma saatiin lahjoituksena Ranskasta. Kun Studium Catholicumia on aina ollut hoitamassa vain muutama veli, heidän henkilökohtaiset ominaisuutensa ovat vaikuttaneet suuresti toiminnan muotoutumiseen.
Veli André Bonduelle oli Studium Catholicumin ensimmäinen johtaja. Saavuttuaan Helsinkiin hän kävi tervehdyskäynneillä opetusministerin ja yliopiston rehtorin luona sekä teekutsuilla mm. Torsten Steinbyn ja Amos Andersonin kodeissa. Toiminta alkoi Bonduellen yliopistossa pitämällä luentosarjalla Ranskan kirjallisuudesta. Veli Bonduellen lisäksi keskuksessa toimivat veljet Jean Paillard ja André Lemaire, jotka myös luennoivat yliopistossa. Alusta alkaen veljillä oli kielellinen ”työnjako”. Paillard opetteli ruotsin kielen, Bonduelle ja Lemaire suomen. Vuonna 1956 Studium Catholicum aloitti oman julkaisutoiminnan. Documenta, dominikaanien aikakauskirja oli korkeatasoinen teologiaa ja kulttuuria monipuolisesti käsittelevä julkaisu, joka jatkoi ilmestymistään vuoteen 1971. Kuudentoista ilmestymisvuoden aikana lehdessä lasketaan olleen 129 artikkelia, 260 lyhyttä katsausta eri aloilta sekä 261 kirja-arvostelua. Ranskasta suomennettu kirjasarja, Valkeus ja elämä, käsitteli sakramentteja. Uudempi kirjasarja, Collectanea Catholica, jatkuu edelleen. Lisäksi keskus on kustantanut muutamia kirjoja. (Kecskeméti 2006, 72; Vuorela 1989, 307)
Jean Paillard toimi Studiumin kirjastonhoitajana koko 1950-luvun ja siinä työssä hän antoi opastusta niin tutkijoille kuin hengellisille etsijöille. Hänen ystäviinsä kuului kirjailijoita, runoilijoita ja teatteriväkeä. Ensimmäisen vuosikymmenen aikana kirjojen määrä oli noussut jo yli kymmeneen tuhanteen. Kirjasto oli auki kolmena iltapäivänä viikossa ja sopimuksen mukaan. Lainausoikeus oli kaikilla. Pääasiassa katolisen teologian lisäksi kirjastossa oli patristiikkaa, liturgiaa, filosofiaa, historiaa, taidehistoriaa sekä katolista kaunokirjallisuutta eri kielillä. Vatikaanin viralliset dokumentit olivat myös tärkeä osa kokoelmia. Niiden määrä ja niihin liittynyt tutkimus lisääntyi suuresti 1960-luvulla kokoontuneen Vatikaanin II konsiilin jälkeen ja aineisto muodostaa kattavan osan Studiumin Catholicumin kokoelmia. 1960-luvun alussa Jean Paillard muutti Tukholmaan ja kirjastonhoitajana jatkoi André Lemaire. Bonduellen saatua sydänkohtauksen Lemaire nimitettiin Studiumin johtajaksi, jona hän toimi lähes 25 vuotta. Lokakuussa 1984 hänet nimitettiin Pariisin suurimman dominikaaniluostarin prioriksi. Isä Lemaire elää edelleen, on säilyttänyt täydellisen suomen kielen ja vierailee silloin tällöin Studiumissa.
Veli André Bonduelle oli Studium Catholicumin ensimmäinen johtaja. Saavuttuaan Helsinkiin hän kävi tervehdyskäynneillä opetusministerin ja yliopiston rehtorin luona sekä teekutsuilla mm. Torsten Steinbyn ja Amos Andersonin kodeissa. Toiminta alkoi Bonduellen yliopistossa pitämällä luentosarjalla Ranskan kirjallisuudesta. Veli Bonduellen lisäksi keskuksessa toimivat veljet Jean Paillard ja André Lemaire, jotka myös luennoivat yliopistossa. Alusta alkaen veljillä oli kielellinen ”työnjako”. Paillard opetteli ruotsin kielen, Bonduelle ja Lemaire suomen. Vuonna 1956 Studium Catholicum aloitti oman julkaisutoiminnan. Documenta, dominikaanien aikakauskirja oli korkeatasoinen teologiaa ja kulttuuria monipuolisesti käsittelevä julkaisu, joka jatkoi ilmestymistään vuoteen 1971. Kuudentoista ilmestymisvuoden aikana lehdessä lasketaan olleen 129 artikkelia, 260 lyhyttä katsausta eri aloilta sekä 261 kirja-arvostelua. Ranskasta suomennettu kirjasarja, Valkeus ja elämä, käsitteli sakramentteja. Uudempi kirjasarja, Collectanea Catholica, jatkuu edelleen. Lisäksi keskus on kustantanut muutamia kirjoja. (Kecskeméti 2006, 72; Vuorela 1989, 307)
Jean Paillard toimi Studiumin kirjastonhoitajana koko 1950-luvun ja siinä työssä hän antoi opastusta niin tutkijoille kuin hengellisille etsijöille. Hänen ystäviinsä kuului kirjailijoita, runoilijoita ja teatteriväkeä. Ensimmäisen vuosikymmenen aikana kirjojen määrä oli noussut jo yli kymmeneen tuhanteen. Kirjasto oli auki kolmena iltapäivänä viikossa ja sopimuksen mukaan. Lainausoikeus oli kaikilla. Pääasiassa katolisen teologian lisäksi kirjastossa oli patristiikkaa, liturgiaa, filosofiaa, historiaa, taidehistoriaa sekä katolista kaunokirjallisuutta eri kielillä. Vatikaanin viralliset dokumentit olivat myös tärkeä osa kokoelmia. Niiden määrä ja niihin liittynyt tutkimus lisääntyi suuresti 1960-luvulla kokoontuneen Vatikaanin II konsiilin jälkeen ja aineisto muodostaa kattavan osan Studiumin Catholicumin kokoelmia. 1960-luvun alussa Jean Paillard muutti Tukholmaan ja kirjastonhoitajana jatkoi André Lemaire. Bonduellen saatua sydänkohtauksen Lemaire nimitettiin Studiumin johtajaksi, jona hän toimi lähes 25 vuotta. Lokakuussa 1984 hänet nimitettiin Pariisin suurimman dominikaaniluostarin prioriksi. Isä Lemaire elää edelleen, on säilyttänyt täydellisen suomen kielen ja vierailee silloin tällöin Studiumissa.
Ritarikadulle
Isä Martti Voutilainen OP
Uusi vaihe kirjaston historiassa alkoi isä Martti Voutilaisen myötä. Isä Martti Voutilainen oli ensimmäinen suomalainen dominikaani yli 400 vuoteen ja hänen papiksi vihkimyksensä vuonna 1961 herätti lehdistössä paljon huomiota. (Vuorela 2005, 53) Hän aloitti varsinaisen työskentelynsä Studium Catholicumissa syksyllä 1964 palattuaan opiskelemasta Ranskasta. Dominikaanit käyttävät mielellään itsestään nimitystä veli, mutta Suomessa myös dominikaaniveljiä kutsutaan isiksi niin kuin muitakin katolisia pappeja. Varsinkin isä Martti Voutilaisen kohdalla tämä nimitys on aivan vakiintunut.
Kirjaston laajentuessa Bulevardilla sijainneet tilat kävivät pieniksi ja uudet tilat hankittiin lähempää yliopistoa Kruununhaasta Ritarikadulta. Samassa korttelissa toimii myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Uudet tilat sijaitsevat kahdessa kerroksessa. Alempaan kerrokseen tuli kirjasto sekä Pyhän Olavin kappeli. Ylempi kerros oli varattu luostarin käyttöön. Uuden Studiumin avajaisia vietettiin juhlallisesti vuonna 1966. (Vuorela 1989, 307-308)
Kun isä Lemaire muutti Pariisiin, isä Martti Voutilainen jäi yksin vastaamaan Studiumista ja sen kirjastosta. Teoksia oli nyt yli 20.000. Kokoelmia täydennettiin aiemmalta pohjalta. Myös isä Martilla oli läheiset suhteet yliopistoon. Teologian opiskelijat ja tutkijat käyttivät kirjaston kokoelmia opinnäytteissään. Isä Martti paneutui kirjaston hoitoon. Hänen aikanaan kokoelmia täydennettiin varsinkin liturgian ja historian osalta. Hän kartutti myös Studiumin arkiston historiaosaa mm. keräämällä haastattelutietoa hiippakunnan vaiheista. Hänen aikanaan aloitettiin myös Collectio Catholica Fennican kokoaminen. Kokoelmaan kootaan suomalaisten tai Suomessa toimivien tai toimineiden katolilaisten katolisista aiheista kirjoittamia kirjoja, monisteita, aikakauslehtien eripainoksia ja käsikirjoituksia.
Isä Martti Voutilaisen kuoleman jälkeen 2001 Studium Catholicum oli muutaman vuoden vailla veljiä ja keskusta hoidettiin puhtaasti maallikkovoimin. Vapaaehtoistyö on ollut ja on edelleen tärkeä osa Studiumin toimintaa. Muun muassa kirjaston päivystyksestä, arkiston järjestämisestä ja lehtileikekokoelmasta ovat pääasiassa huolehtineet vapaaehtoiset. Vuonna 2002 aloitettiin kirjaston kokoelmien luettelointi tietokantaan ja luokittelun uusiminen palkkaamalla henkilö tekemään tätä. Työ jatkuu.
Kirjaston laajentuessa Bulevardilla sijainneet tilat kävivät pieniksi ja uudet tilat hankittiin lähempää yliopistoa Kruununhaasta Ritarikadulta. Samassa korttelissa toimii myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Uudet tilat sijaitsevat kahdessa kerroksessa. Alempaan kerrokseen tuli kirjasto sekä Pyhän Olavin kappeli. Ylempi kerros oli varattu luostarin käyttöön. Uuden Studiumin avajaisia vietettiin juhlallisesti vuonna 1966. (Vuorela 1989, 307-308)
Kun isä Lemaire muutti Pariisiin, isä Martti Voutilainen jäi yksin vastaamaan Studiumista ja sen kirjastosta. Teoksia oli nyt yli 20.000. Kokoelmia täydennettiin aiemmalta pohjalta. Myös isä Martilla oli läheiset suhteet yliopistoon. Teologian opiskelijat ja tutkijat käyttivät kirjaston kokoelmia opinnäytteissään. Isä Martti paneutui kirjaston hoitoon. Hänen aikanaan kokoelmia täydennettiin varsinkin liturgian ja historian osalta. Hän kartutti myös Studiumin arkiston historiaosaa mm. keräämällä haastattelutietoa hiippakunnan vaiheista. Hänen aikanaan aloitettiin myös Collectio Catholica Fennican kokoaminen. Kokoelmaan kootaan suomalaisten tai Suomessa toimivien tai toimineiden katolilaisten katolisista aiheista kirjoittamia kirjoja, monisteita, aikakauslehtien eripainoksia ja käsikirjoituksia.
Isä Martti Voutilaisen kuoleman jälkeen 2001 Studium Catholicum oli muutaman vuoden vailla veljiä ja keskusta hoidettiin puhtaasti maallikkovoimin. Vapaaehtoistyö on ollut ja on edelleen tärkeä osa Studiumin toimintaa. Muun muassa kirjaston päivystyksestä, arkiston järjestämisestä ja lehtileikekokoelmasta ovat pääasiassa huolehtineet vapaaehtoiset. Vuonna 2002 aloitettiin kirjaston kokoelmien luettelointi tietokantaan ja luokittelun uusiminen palkkaamalla henkilö tekemään tätä. Työ jatkuu.
Uusin vaihe
Isä Antoine Lévy OP
Vuonna 2004 Suomeen tuli isä Antoine Lévy, joka nykyisin johtaa Studium Catholicumia. Keskuksen tilat kaipasivat kunnostusta, kun edellisestä remontista oli jo kulunut 40 vuotta. Keväällä 2007 Studium suljettiin vuodeksi remontin vuoksi. Keskukseen rakennettiin luentosali, kappeli uusittiin ja kirjastoa laajennettiin neljänteen kerrokseen sekä kellaritilaan siten, että puhtaasti teologinen kirjallisuus on päätilassa eli kolmannessa kerroksessa. Filosofia ja katolinen kaunokirjallisuus siirrettiin neljänteen kerrokseen ja historiateokset kellarikerrokseen, missä aiemmin olivat vain dupletit. Kellarivarastossa säilytetään myös kausijulkaisut.
Studium Catholicum niin kuin muutkin pohjoismaiset dominikaaniyhteisöt kuuluvat nykyisin Pariisin provinssiin. Yhteydet Ranskaan ovat siis läheiset ja suurin osa Suomessa toimineista dominikaaneista on ollut ranskalaisia. Tämä näkyy myös kirjaston valikoimissa. Ranskankieliset teokset ovat perinteisesti olleet pääosassa. Vanhempaa saksankielistä kirjallisuutta on myös. Tieteellisessä kirjastossa pyritään teokset hankkimaan myös alkukielellä ja Studiumissakin on paljon kirkkoisien tekstejä latinaksi tai kreikaksi ja keskiajan ajattelijoiden kirjallisuutta latinaksi. Kokoelmia täydennetään nyt englanninkielisillä teoksilla. Suomessa ilmestyvä suomen- ja ruotsinkielinen katolilaisuutta käsittelevä kirjallisuus pyritään luonnollisesti hankkimaan.
Tällä hetkellä kirjastossa on noin 40.000 nimekettä. Kirjastoon tulee säännöllisesti kuutisenkymmentä koti- tai ulkomaista teologista aikakauslehteä. Kun kirjasto on erikoistunut katoliseen teologiaan, se täydentää näin muiden teologisten kirjastojen ja kansalliskirjastonkin kokoelmia. Asiakkaissa on paljon katolisen kirkon ulkopuolelta tulevia tutkijoita ja esimerkiksi Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta ohjaa opiskelijoitaan käyttämään myös Studiumin kirjastoa. Tuomas Akvinolaisen omia teoksia tai hänen ajatteluaan käsitteleviä kirjoja on tällä hetkellä yli 400 nimekettä. Piispa Paul Verschurenin kuoleman jälkeen hänen keräämänsä J.-H. Newman kokoelma deponoitiin Studium Catholicumiin. Studiumissa olevan kaunokirjallisuuden ovat löytäneet etupäässä katolilaiset.
Nyt, syksyllä 2014, Studium Catholicumissa asuu kolme dominikaania, isä Antoinen lisäksi veli Gabriel Salmela ja veli Marie-Augustin Laurent-Huyghues-Beaufond.
Kirjasto on siirtymässä digiaikaan. Lukusaliin on hankittu asiakkaita varten tietokoneita ja asiakkaiden käytettävissä on wlan-verkko. Kokoelmaluetteloon pääsee Studiumin kotisivuilta. Kotisivujen kautta voi myös lainata digilainaamosta OverDrive-kirjaston sähkökirjoja. Kirjaston asiakaskoneella on käytettävissä Verbum -ohjelmistopaketti, jossa on tuhansia katolista teologiaa käsitteleviä tekstejä. Samoin asiakaskoneella voi käyttää BibleWorks9 –työkalupakettia, johon sisältyy mm. yli 200 Raamatun käännöstä yli 40 kielellä sekä morfologisia tietokantoja. Studiumilla on käyttöoikeudet Questia-tutkimuskirjastoon, johon kerätty 78 000 kirjaa ja 9 miljoonaa tieteellistä artikkelia. Studium Catholicum on hankkinut oikeudet myös Alberti Magni Opera Omnia –kokoelman tietokantaan. Kaikki tämä edellä mainittu aineisto on siis käytettävissä Studiumin kirjastossa sekä lisäksi OverDriven e-kirjat lainattavissa ja luettavissa omalta koneelta milloin tahansa.
Kirjasto on avoin kaikille ja suurinta osaa teoksista voi saada kotilainaksi.
Turun dominikaanikonventin osalta päälähteenä olen käyttänyt Carl Jacob Gardbergin Veritas – Totuus! -kirjaa ja Studium Catholicumin osalta Kalevi Vuorelan Finlandia Catholica -teosta. Studium Catholicumin arkistolähteet eivät olleet nyt käytettävissä, koska ne ovat remontin vuoksi olleet varastossa. Samoin kirjaston kirjat ovat olleet varastossa, joten moni teos (esim. Birgit Klockarsin teokset) on jäänyt tässä hyödyntämättä. Studiumiin pyritään saamaan mahdollisuuksien mukaan katolista kirkkoa ja katolilaisuutta koskevat opinnäytteet. Isä Martti Voutilaisesta tehtyä pro gradu –tutkielmaa en myöskään pystynyt nyt käyttämään.
Informaatiohistorian luennolla käsiteltiin lukemisen historiaa. Tästä aihepiiristä pystyttäisiin tekemään tutkielma käyttämällä lähdeaineistona Studiumissa säilytettyjä lainakuitteja, jotka isä Martti Voutilaisen aikaan on kaikki huolellisesti vuosittain talletettu omiin nippuihinsa.
Studium Catholicum niin kuin muutkin pohjoismaiset dominikaaniyhteisöt kuuluvat nykyisin Pariisin provinssiin. Yhteydet Ranskaan ovat siis läheiset ja suurin osa Suomessa toimineista dominikaaneista on ollut ranskalaisia. Tämä näkyy myös kirjaston valikoimissa. Ranskankieliset teokset ovat perinteisesti olleet pääosassa. Vanhempaa saksankielistä kirjallisuutta on myös. Tieteellisessä kirjastossa pyritään teokset hankkimaan myös alkukielellä ja Studiumissakin on paljon kirkkoisien tekstejä latinaksi tai kreikaksi ja keskiajan ajattelijoiden kirjallisuutta latinaksi. Kokoelmia täydennetään nyt englanninkielisillä teoksilla. Suomessa ilmestyvä suomen- ja ruotsinkielinen katolilaisuutta käsittelevä kirjallisuus pyritään luonnollisesti hankkimaan.
Tällä hetkellä kirjastossa on noin 40.000 nimekettä. Kirjastoon tulee säännöllisesti kuutisenkymmentä koti- tai ulkomaista teologista aikakauslehteä. Kun kirjasto on erikoistunut katoliseen teologiaan, se täydentää näin muiden teologisten kirjastojen ja kansalliskirjastonkin kokoelmia. Asiakkaissa on paljon katolisen kirkon ulkopuolelta tulevia tutkijoita ja esimerkiksi Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta ohjaa opiskelijoitaan käyttämään myös Studiumin kirjastoa. Tuomas Akvinolaisen omia teoksia tai hänen ajatteluaan käsitteleviä kirjoja on tällä hetkellä yli 400 nimekettä. Piispa Paul Verschurenin kuoleman jälkeen hänen keräämänsä J.-H. Newman kokoelma deponoitiin Studium Catholicumiin. Studiumissa olevan kaunokirjallisuuden ovat löytäneet etupäässä katolilaiset.
Nyt, syksyllä 2014, Studium Catholicumissa asuu kolme dominikaania, isä Antoinen lisäksi veli Gabriel Salmela ja veli Marie-Augustin Laurent-Huyghues-Beaufond.
Kirjasto on siirtymässä digiaikaan. Lukusaliin on hankittu asiakkaita varten tietokoneita ja asiakkaiden käytettävissä on wlan-verkko. Kokoelmaluetteloon pääsee Studiumin kotisivuilta. Kotisivujen kautta voi myös lainata digilainaamosta OverDrive-kirjaston sähkökirjoja. Kirjaston asiakaskoneella on käytettävissä Verbum -ohjelmistopaketti, jossa on tuhansia katolista teologiaa käsitteleviä tekstejä. Samoin asiakaskoneella voi käyttää BibleWorks9 –työkalupakettia, johon sisältyy mm. yli 200 Raamatun käännöstä yli 40 kielellä sekä morfologisia tietokantoja. Studiumilla on käyttöoikeudet Questia-tutkimuskirjastoon, johon kerätty 78 000 kirjaa ja 9 miljoonaa tieteellistä artikkelia. Studium Catholicum on hankkinut oikeudet myös Alberti Magni Opera Omnia –kokoelman tietokantaan. Kaikki tämä edellä mainittu aineisto on siis käytettävissä Studiumin kirjastossa sekä lisäksi OverDriven e-kirjat lainattavissa ja luettavissa omalta koneelta milloin tahansa.
Kirjasto on avoin kaikille ja suurinta osaa teoksista voi saada kotilainaksi.
Turun dominikaanikonventin osalta päälähteenä olen käyttänyt Carl Jacob Gardbergin Veritas – Totuus! -kirjaa ja Studium Catholicumin osalta Kalevi Vuorelan Finlandia Catholica -teosta. Studium Catholicumin arkistolähteet eivät olleet nyt käytettävissä, koska ne ovat remontin vuoksi olleet varastossa. Samoin kirjaston kirjat ovat olleet varastossa, joten moni teos (esim. Birgit Klockarsin teokset) on jäänyt tässä hyödyntämättä. Studiumiin pyritään saamaan mahdollisuuksien mukaan katolista kirkkoa ja katolilaisuutta koskevat opinnäytteet. Isä Martti Voutilaisesta tehtyä pro gradu –tutkielmaa en myöskään pystynyt nyt käyttämään.
Informaatiohistorian luennolla käsiteltiin lukemisen historiaa. Tästä aihepiiristä pystyttäisiin tekemään tutkielma käyttämällä lähdeaineistona Studiumissa säilytettyjä lainakuitteja, jotka isä Martti Voutilaisen aikaan on kaikki huolellisesti vuosittain talletettu omiin nippuihinsa.
Lähdekirjallisuus
Gallén, Jarl 1931. Några bidrag till Åbo dominikankonvents äldsta historia. Historisk tidskrift för Finland 16 (3), 101-112.
Gallén, Jarl 1977. Saarnaajaveljekset – eräs keskiaikainen kansainvälinen järjestö. Academia Scientiarum Fennica. Vuosikirja – Year Book, 97-108.
Gardberg, C.J. 2005. Veritas – Totuus! Turun dominikaanit keskiajalla. Helsinki: Schildts.
Heikkilä, Tuomas, Lehmijoki-Gardner, Maiju 2002. Keskiajan kirkko. Uskonelämän muotoja läntisessä kristikunnassa. Tietolipas 185. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Helgerånet. Från mässböcker till munkepärmar. 1993. Kerstin Abukhanfusa, Jan Brunius, Solbritt benneth (toim.) Stockholm: Riksarkivet/Stockholms medeltidsmuseum.
Kari, Risto 2004. Suomalaisten keskiaika. Myytit ja todellisuus. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö.
Kecskeméti, Outi 2006. Suomessa julkaistu katolinen kirjallisuus. Teoksessa Academicum Catholicum 70 vuotta. Rakastakaa kirkkoa! Academicum Catholicum 70 år. Helsinki: Academicum Catholicum, 70-79.
Nuorteva, Jussi 1999. Suomalaisten ulkomainen opinkäynti ennen Turun akatemian perustamista 1640. Bibliotheca historica 27. 2. painos. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura.
Registrum Ecclesiae Aboensis eller Åbo Domkyrkans Svartbok. The Black Book of Abo Cathedral. Facsimile version of the 1890 edition with a new introduction and translations of the original preface and the register of documents with brief introductions 1996. Helsinki: Kansallisarkisto – Riksarkivet – National Archives of Finland.
Taitto, Ilkka 2002. Graduale Aboense 1397-1406. Näköispainos käsikirjoituskatkelmasta. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Vuorela, Kalevi 1989. Finlandia Catholica. Katolinen kirkko Suomessa 1700-luvulta 1980-luvulle. Helsinki: Studium Catholicum.
Vuorela, Kalevi 2005. Vuosi vuodelta. Katolisen kirkon vaiheita Suomessa reformaation jälkeen. Helsinki: Katolinen tiedotuskeskus.
Luentosarja: Mäkinen, Ilkka 2008. Informaatiohistorian luennot 7. ja 14.1.2008. Tampereen yliopisto. (Luentomoniste.)
Gallén, Jarl 1977. Saarnaajaveljekset – eräs keskiaikainen kansainvälinen järjestö. Academia Scientiarum Fennica. Vuosikirja – Year Book, 97-108.
Gardberg, C.J. 2005. Veritas – Totuus! Turun dominikaanit keskiajalla. Helsinki: Schildts.
Heikkilä, Tuomas, Lehmijoki-Gardner, Maiju 2002. Keskiajan kirkko. Uskonelämän muotoja läntisessä kristikunnassa. Tietolipas 185. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Helgerånet. Från mässböcker till munkepärmar. 1993. Kerstin Abukhanfusa, Jan Brunius, Solbritt benneth (toim.) Stockholm: Riksarkivet/Stockholms medeltidsmuseum.
Kari, Risto 2004. Suomalaisten keskiaika. Myytit ja todellisuus. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö.
Kecskeméti, Outi 2006. Suomessa julkaistu katolinen kirjallisuus. Teoksessa Academicum Catholicum 70 vuotta. Rakastakaa kirkkoa! Academicum Catholicum 70 år. Helsinki: Academicum Catholicum, 70-79.
Nuorteva, Jussi 1999. Suomalaisten ulkomainen opinkäynti ennen Turun akatemian perustamista 1640. Bibliotheca historica 27. 2. painos. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura.
Registrum Ecclesiae Aboensis eller Åbo Domkyrkans Svartbok. The Black Book of Abo Cathedral. Facsimile version of the 1890 edition with a new introduction and translations of the original preface and the register of documents with brief introductions 1996. Helsinki: Kansallisarkisto – Riksarkivet – National Archives of Finland.
Taitto, Ilkka 2002. Graduale Aboense 1397-1406. Näköispainos käsikirjoituskatkelmasta. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Vuorela, Kalevi 1989. Finlandia Catholica. Katolinen kirkko Suomessa 1700-luvulta 1980-luvulle. Helsinki: Studium Catholicum.
Vuorela, Kalevi 2005. Vuosi vuodelta. Katolisen kirkon vaiheita Suomessa reformaation jälkeen. Helsinki: Katolinen tiedotuskeskus.
Luentosarja: Mäkinen, Ilkka 2008. Informaatiohistorian luennot 7. ja 14.1.2008. Tampereen yliopisto. (Luentomoniste.)
